Jari Latomaa :: fact file
- Syntynyt Tampereella 5.7.1974.
- Aloittanut musiikin opinnot 1980 harmonikalla. Teini-iässä alkoi kiinnostus bänditouhuihin, kitaran ja rumpujen jälkeen pääinstrumentiksi vakiintui 90-luvun puolivälissä piano ja muut kosketinsoittimet.
- Ensimmäinen levytys Mike Stufflaken (Mikko Kangasjärven) soolosingle "Need My London Town". Tästä alkoi myös edelleen jatkuva yhteistyömme.
- Ylioppilas 1994.
- Soittanut mm. yhtyeissä Aurinkosirkus, Riemudivisioona, Still.
- Kosketinsoittajana Tampereen Teatterin Virgo-musikaalissa 1997-98
- Tuottajan työt alkoivat pikkuhiljaa Happy Road Studiolla vuosina 1996-99. Tämän jälkeen toiminut äänittäjänä, miksaajana ja tuottajana Deerhouse Studiolla vuodesta 2000 lähtien.
- Tuottanut mm. seuraavia artisteja: Minerva, Uniklubi, Lovex, White Flame, Yö, Suvi Teräsniska, Pate Mustajärvi.
- Lisäksi useita freelance-töitä keikoilla, studiossa ja televisiossa.
- Diskografia
Kuinka jouduit musiikin kanssa tekemisiin?
Oikeastaan olen ollut kiinostunut musiikista ja sen tekemisestä niin kauan kuin muistan. Kotona kuunneltiin paljon musiikkia, vanhemmat finnhitsejä ja isoveli pulttasi Elvikset ja Matchboxit kaaliini jo varhain. Kaikki säveliä päästävät vempeleet saivat aina jakamattoman huomioni. Kuuden vanhana pyysin päästä haitaritunneille ja sehän passasi isäukolle mainiosti.
Paras hetki muusikon urallasi ?
Työn kiehtovimpia piirteitä on juuri se että parhaita hetkiä on tullut aika ajoin alusta asti eikä niitä voi oikein tärkeysjärjestykseen laittaa. Ensimmäinen levytys, ensimmäinen kultalevy, ensimmäisen oman tuotannon jälkeen pyyntö seuraavaan projektiin. Kaikki tuntuvat sillä hetkellä parhaalta ikinä. Keikkapuolella konserttisalikiertueet Yö-yhtyeen kanssa ovat olleet mieleenpainuvia kokemuksia.
Mikä sai sinut kiinnostumaan studiotöistä ?
90-luvun puolivälissä Happy Road-studiolla pari vuotta hengailtuani ja sivusta seuranneena havahduin ihmettelemään miksi en voisi itsekin opetella käyttämään laitteita mitä ympärilläni oli. 2000-luvun taitteessa kävin lyhyen kurssin Hämeenlinnassa jossa käytiin läpi koko äänitysstudion rakenne ja signaalireitit. Tuolloin perehdyin myös Pro Tools-järjestelmään. Sen jälkeen itsenäisesti Deerhouse-studiolla työskennelleenä olen itse opiskellut onnistumisten ja epäonnistumisten kautta äänittäjäksi. Eli "miksi tämä virveli kuullostaa paskalta kun tuossa ameriikanlevyssä se niin hyvä?!?!"
Parasta työssäsi ?
Saan tehdä sitä ainoaa asiaa mitä olen halunnut, musiikkia. Musiikillinen historiani on aika kirjava joten erityisen palkitsevaa on saada osallistua hyvin erilaisiin projekteihin. Pop, rock, iskelmä, hevi. Kaikki on yleensä mielekästä ja ruokkii toinen toisiaan.
Ärsyttävintä työssäsi ?
Deadlinet ja rikkoutuva äänenhyvennin.
Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ?
Bussikuski
Missä olisit nyt jos et tekisi tätä työtä ?
Bussissa.
Mitä musiikkia kuuntelet ja mikä musiikki on vaikuttanut työhösi ?
Tutustuin nuoruudessa kausittain oikeastaan kaikkiin kevyen musiikin genreihin (proge mukaanlukien, kyllä, proge). Kaikesta on tarttunut mukaan paljon ja nykyäänkin olen mielestäni aika monipuolinen kuuntelija. Viime aikoina iPodissani on itsepintaisesti soinut Abba. Ensi viikolla se voi olla Depeche Moden syntikkakolistelua tai jotain hevisynkistelyä helvetistä. Hienoa on kun pystyy hyödyntämään vaikkapa jotain hevistä saatua vaikutetta iskelmässä tai päinvastoin. Eli rajojen hävytön kaataminen on aivan mahtavaa!
Lempiruoka ja -juoma ?
Äidin nakit ja muusi. Viereen ämpärillinen kylmää maitoa. Aiai...
Harrastukset ?
Ulkoilu, sulkapallo, uinti (viskilasissa).
Mitä aiot tehdä "isona" ?
Halusin olla kuusitoista jo ennen kuudettatoista ikävuottani. Tähän on mahdoton vastata....
Ketä ihailet ja miksi ?
Johanna Tukiaista, hän on vaan jotenkin niin hellyyttävä....
